Viimeisen vuoden aikana on tullut noita valoasioita pyöriteltyä enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Kokeilin useampia erilaisia Xenon-muunnossarjoja ja lisävaloja Xenoneilla ja ilman. Se, että muunnossarjoilla on monta tyytyväistä motoristikäyttäjää, ei poista tosiasiaa, että todella harvoin niillä saadaan aikaan kelvollista valokuviota. Etenkin lähivaloilla ongelmana on ylöspäin suuntautuva hajavalo, joka joissakin olosuhteissa häikäisee vastaantulijaa. Yhden kelvollisen virityksen sain aikaiseksi. Se syntyi asentamalla Hellan MicroDe-sumuvaloihin Xenonit. Valokuvio säilyi siedettävänä ja valon määrä lisääntyi selvästi. Laitonhan tämäkin viritys tietysti oli, mutta eipä tuohon kukaan puuttunut. Koska kyse oli sumuvaloista, käyttäjä voi itse ratkaista, missä niitä käyttää, eli pakkokos niillä on virkavallan silmiin osoitella.
Pitkien valojen parannus onnistuu laillisesti Hellan MicroDe-Xenon lisäpitkillä. Ne ovat niin pienikokoiset, että paikka löytyy kohtuudella melkein jokaisesta pyörästä.
Lyhyet valot ovat se ongelma, hyviä parannuskeinoja on vähän. Sanoisin, että se helpoin/tehokkain on muunnossarjan asennus, jos valokuvio pysyy edes joten kuten hallinnassa. Gessussa se ei tunnu pysyvän.
Noiden muunnossarjojen nimittäminen rihkamaksi perustui siihen, että niiden laatu tuntuu vaihtelevan todella paljon. Omalle kohdalle osui vinossa oleva poltin ja erilaisia valokuvioita samassa umpiossa. Myös johdotukset ovat "oikeisiin" Xenoneihin verrattuna hentoja. Pienikokoinen ballasti tuntuu myös toimivan hitaasti. Kun rinnakkain olivat Hellan ja Cobran Xenonit, valon kirkastumisajan ero oli sekunteja.
Minusta Xenon-muunnossarjojen yksi ongelma on siinä, että niitä yritetään tehdä liian halvalla. Laadukkaita sarjoja ei juuri näe, vain hinnalla kilpaillaan. Yksi syy tähän lienee se, että ko. valot ovat käsittääkseni kaikki tieliikenteessä laittomia, eikä niiden myyntiä/laatua seurata mitenkään. Luulen, että jos nuo valot olisivat laillisia, tunnetut valojen valmistajat pystyisivät tekemään moisista huomattavasti parempia kuin nykyisin tarjolla olevat ovat.
Tuo Bemarin R1200S on hyvä esimerkki siitä, miten valojen parantaminen on hankalaa. Jos pyörä olisi minun, laittaisin siihen em. lisäpitkät ja lyhyeen valoon muunnossarja-Xenonin. Se olisi vielä järkevän hintainen muutos ja tuntuva parannus valon määrään.