No nyt on uusi kiristin asennettu paikalleen. Hyvin oli tilaa pienelle räikkäavaimelle otta vanha kiristin pois. Uuden asentaminen olikin hiukan ahtaampaa.Kyllähän niin vanhan ja uudenkin kiristimen tappi on teleskooppityyppinen jonka sisällä on jousi. Ja ovat identtiset ulkomittojen puolesta. Jousivoimakin tuntui kutakuinkin samalta. Eli uusi tappi tulee ilmeisesti tuon öljysäiliön O-rengasliittimen tiivistemitoituksen vuoksi kiristimen mukana.Starttaus asennuksen jälkeen oli kammottavaa kuunneltavaa. Piti sammuttaa kone ja miettiä onko koneesta jotakin rikki. Piti aika pahaa ääntä. Ja aika pitkään. Hiljeni kyllä hetken kuluttua. Taisi johtua osittain siitäkin, että vaihdoin öljyt ja suodattimen samalla. Eli meni hetken aikaa ennen kuin kiristimelle tuli öljyä. t. Repa
Pikkasen särähtää (joskus) vaikka uuden mallin kiristin vakiona onkin. Kysäisin Heinon asentajalta ja hän sanoi, ettei voi, eikä tarvitse tehdä mitään. Sanoi myös jotenkin siihen malliin, ettei vanhemmissa riitä pelkän kiristimen vaihto, vaan myös ketju pitäisi uusia (ja olikohan muutakin..) Enpä ole tällaisesta aiemmin kuullut, enkä kirjoittelua nähnyt. Mitenhän asian laita oikein on..?
Samasta aiheesta lisää täällä: http://www.bmwsportbikes.fi/index.php?topic=112.0Samaa rallatusta on niin K12S ja K12R -koneissa, ja myös uudemmissa kuin 2006 malleissa...
Nyt jos pyörä on seissyt useamman päivän kuuluu noin sekunnin särähdys käynnistettäessä aiemman muutaman sekunnin rällätyksen sijaan.
Lainaus käyttäjältä: mp71 - 06.10.11 - klo:18:42Nyt jos pyörä on seissyt useamman päivän kuuluu noin sekunnin särähdys käynnistettäessä aiemman muutaman sekunnin rällätyksen sijaan.Mulla ei Ässä kyllä säristele.Onko nokkaketju vaihdettu milloin vai originaali edelleen paikallaan?Mun mopoon vaihdettiin juurikin 30tkm huollossa uusi nokkaketju, ne on venyneet yllättävän nopeasti.
Insinööreille kerron nokkaketjusta ja tasaimesta. Epäilen että nokkaketju ei veny niin paljon että pitää vaihtaa. Jos tapahtuisi venymistä tapahtuisi jakomuutos ketjussa aiheuttaisi sopimattomuuden rattaisiin tai ketjupyöriin.Ketjun hakkaaminen käynnistäessä johtuu korkeista nokista sekä vahvoista venttiilinjousista sekä öljyttömästä ketjuntasaimesta. Tasaimen öljytön tyhjäliike rajoitetaan tasaimessa olevalla jousella (jousi puristuu täysin kasaa). Ihmetystä herättänyt tasaimen purkki on pelkkä ilmasäiliö, ennen öljykanavasta tullut ilma kiersi tasaimen (ei toiminut), nyt ilma menee purkkiin eikä tasaimeen. Tasain poistaa ketjun tyhjänliikkeen. Ketjun venymiseen en usko ennen 200000 km:n.