Nyt on ajeltu PCV:n ja Autotunen kanssa jonkin aikaa. Melkoisen asialliselta vaikuttaa pyörän veto, vaikka ei näillä keleillä vielä ole kovin paljon päässyt seostrimmauksia saamaan suurille kaasuasennoille ja kierroksille. Käytössä on vaihdekohtaiset kartat ja ykkösellä ei säätö ehdi mukaan kuin köröttelyvauhdeilla. Vaan ei tuolla niin suurta merkitystä olekaan, kun muilla pykälillä sitä enempi kuitenkin ajetaan.Shifteri on ollut käytössä käännetyllä vaihdekaavalla ja vaihdekohtaisilla katkoajoilla. Aika pienilläkin katkoilla (50ms) homma pelaa, etenkin suuremmilla vaihteilla, kunhan muistaa polkea vaihteita reippaasti. PCV ei valitettavasti tue vaihtovaloa kuten PCIII, joten se piti jättää pois. Nyt on käytössä PCIII:n johtosarja, joka on täysin sama kuin PCV:ssä, ja sen päässä 15-napainen D-liitin, johon käy vastaavalla liittimellä varustettuna sekä PCIII että PCV.Tietäähän kaikki miten PC:lle saadaan nopeussignaali vaihdekohtaisten toimintojen aktivoimiseksi? Siitä akun edessä olevasta liittimestä, mutta pienen jipon se vaatii.Seosmittari piti myös jättää virattomaksi, kun en hoksannut hankkia Autotunen sijaan Wideband Commanderia, jonka rinnalle olisi voinut kytkeä seosmittarin.
Nopeussignaali tulee tosiaan siihen akun etupuolella olevaan kolminapaiseen liittimeen, mutta ei ole sellaisenaan PC:lle sopiva, eli signaali ei vaihtele ilman lisäkomponenttia.Liittimeen tulee kolme signaalia, maa, minuutin viiveellä katkeava plussa ja nopeussignaali. Jotta PC voisi tuota hyödyntää, pitää laittaa esim 1 kilo-ohmin vastus plussan ja tuon nopeussignaalin välille. Voi työntää suoraan liittimen reikiin sopivasti lyhennetyn vastuksen päät, ellei liitin ole muussa käytössä. Nyt voi ottaa nopeussignaalipiuhasta PC:lle sopivan tiedon. PCV:n kanssa kalibrointi on melko helppo, käy vaan kaikki pykälät läpi veto päällä (takapyörä ilmassa, tavalla tai toisella) ja klikuttaa PCV:n hallintaohjelmassa kutakin pykälää silloin kun se on päällä.Tarvitaan siis yleismittari, jolla mittaa mikä signaali on missäkin navassa, ja mieluiten vähintää 1 kilon vastus (1/4 W), jotta ei kuumene liikaa.PCV:n asennus onkin sitten eri juttu. Pyörää saa purkaa ihan kunnolla ja mitä ihmeellisempiä klemmareita yms tulee vastaan. Ja ne ruiskut on niiiin ahtaassa paikassa siltikin. Good luck!
Onkos Töse saanut PCV:n iskuun...