Kirjoittaja Aihe: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä, uusi mahdollisuus  (Luettu 1017 kertaa)

Poissa Kurahousu

  • Sport jr.
  • *
  • Viestejä: 29
  • BMW K1200R, BMW G450X
Tervehdys,

Ensi viikolle olisi tilaa BMW kerhon ratapäivälle ja sporttipyörien osalta voisi kiinnostaa tuo vapaaryhmä?

Koska ryhmä ei ole vielä täynnä voi lmoittautumalla Pekalle tuohon 25 euron hintaan, niin kauan kuin paikkoja riittää, vaikka ei kuuluisikaan kerhoon. Kerhoon kuuluvat ovatkin jo saaneet Pekan viestin mikäli sähköpostosoite on jäsenrekisterissä ajan tasalla.

T. Juha

PS. Alla Pekan viesti
______________________

BMW Moottoripyöräkerho järjestää Ahveniston moottoriradalla ajoharjoittelutapahtuman reilun viikon päästä tiistaina 10.5.2016 klo 16:00-18:00.

Paikalle olisi hyvä tulla jo klo 15:00 lähtien melumittauksiin.

Mukaan mahtuu vielä reilusti lisää osallistujia. Ilmoittautukaa oitis.

Osallistumisen hinta on vain 25.- euroa.

Jotta kynnys osallistua tapahtumaan olisi pieni, olemme ajatelleet, että järjestämme harjoitteluun kaksi ryhmää.

Yksi ryhmä on koulutus/hidas ryhmä.

Toinen ryhmä on vapaan harjoittelun ryhmä.

Kumpikin ryhmä ajaa 15 minuuttia, eli välissä on aina 15 minuutin tauko.

Ajoa tulee siis 60 minuuttia per ryhmä.

Koulutusryhmässä käydään läpi ensin juttuja mm.

1 Hallinta ja ajoasento radalla
2 Katseen käyttö ja ajolinja
3 Yhdellä kädellä ajo ilman jarruja
4 Kaasun käyttö ja rentous

Sen jälkeen koulutusryhmä lähtee radalle vetäjän perässä ja eri asioita harjoitellaan radalla.

Tässä ryhmässä saa myös ajaa omaa ajoaan, jos ei halua ajaa kouluttajan perässä.

Vapaan ajon ryhmässä ei ole kouluttajaa ja siellä voi jokainen ajaa omaa nopeuttaan harjoitellakseen oman pyöränsä hallintaa.

Ahveniston radalla on varsin tiukat melumääräykset ja jokainen pyörä mitataan.  Maksimi melu on 95 dbA

Seuraavassa on Ahveniston sivuilta kopioidut ohjeet melurajoista..

”Melurajat

Huomioi muuttuneet melurajat. Normaalipäivinä saa ajaa moottoripyörillä, joissa on alkuperäiset äänenvaimentimet tai tarvikevaimentimet, jotka mittauksien mukaan alittavat 95,0 dBA. Myös autojen on täytettävä tieliikenteen melumääräykset ja niiden äänitaso pitää olla alle 95,0 dBA. Mittaus tapahtuu moottoripyörillä seuraavasti: 1-3 sylinteriset 4500 rpm, alle 750cc 5500 rpm ja yli 750cc 5000 rpm. Ajoneuvo ei myöskään saa ylittää ohiajomitauksella 95 dbA.”

Laittakaa ilmoittautuminen tulemaan pikaisesti osoitteeseen

pekka.vuorelma@gmail.com

Ilmoittautumiseen mukaan

-       Nimi

-       Pyörän merkki ja malli

-       Pyörän rekisterinumero

Tiedot tarvitaan, jotta voidaan tehdä osallistujalista ja  melumittauspöytäkirja valmiiksi ennen tapahtumaa.

Tapahtuma laskutetaan tällä viikolla ja maksu on sitten heti.

Terveisin

Pekka Vuorelma

BMW MP- kerhon koulutusvastaava

BMW Moottoripyöräkerho Ry
« Viimeksi muokattu: 25.05.16 - klo:21:23 kirjoittanut Kurahousu »

Poissa bin laden

  • HP
  • ****
  • Viestejä: 475
  • BMW K1300s
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä
« Vastaus #1 : 03.05.16 - klo:14:07 »

Pistin äsken ilmoittautumisen sähköpostilla.
Vaikka olen veivannut Ahveniston radalla vuodesta 1989 alkaen, ruosteenpoisto tekee hyvää.
Suosittelen lämpimästi kaikille muillekin, että lähtee mukaan jos on mahdollista.
Bin laden

Poissa hidas57

  • Not2Fast
  • ûber HP
  • *
  • Viestejä: 2356
  • K1200R Sport -07
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä
« Vastaus #2 : 04.05.16 - klo:16:14 »
95db? Aika tiukka on päästä ajamaan. Monessa on vakioputkellakin kovempi ääni. Muuten kyllä vähän kiinnostaa.

Poissa Kurahousu

  • Sport jr.
  • *
  • Viestejä: 29
  • BMW K1200R, BMW G450X
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä
« Vastaus #3 : 04.05.16 - klo:16:17 »
Juu, on sieltä ihan vakioputkella varustettuja pyöriä saanut bumerangin :-/

Poissa mara h

  • Sport sr.
  • ***
  • Viestejä: 224
  • K 1200S MV Agusta F4R
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä
« Vastaus #4 : 05.05.16 - klo:07:49 »
No, Agustan tyyppikivessä lukkee, 98db(A), mitenköhän tuo on saatu tyypitettyä. Eipä tuohon ainakaan äänien puolesta tartte tarvike putkea

Poissa Bozze

  • HP
  • *
  • Viestejä: 348
    • akerblom.fi
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä
« Vastaus #5 : 06.05.16 - klo:11:57 »
No, Agustan tyyppikivessä lukkee, 98db(A), mitenköhän tuo on saatu tyypitettyä. Eipä tuohon ainakaan äänien puolesta tartte tarvike putkea
Italiassa osataan vielä lahjoa oikeat henkilöt :D  Nudassakin 99db vakiona ja mitä nyt muutaman kerran nähnyt/kuullut uudempaa V4 Tuonoa niin ei sekään singeriltä kuullosta.  

Poissa bin laden

  • HP
  • ****
  • Viestejä: 475
  • BMW K1300s
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä
« Vastaus #6 : 12.05.16 - klo:22:18 »
tein pikku videon vapaan ryhmän kurvailuista
nyt on taas renkaat pyöristetty:
https://www.youtube.com/watch?v=kwXOyrkp9JA

Bin laden

Poissa hidas57

  • Not2Fast
  • ûber HP
  • *
  • Viestejä: 2356
  • K1200R Sport -07
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä
« Vastaus #7 : 13.05.16 - klo:07:44 »
Mainiota, toivottavasti joskus pääsisi tuollakin käymään.

Poissa bin laden

  • HP
  • ****
  • Viestejä: 475
  • BMW K1300s
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä
« Vastaus #8 : 13.05.16 - klo:09:12 »
Mainiota, toivottavasti joskus pääsisi tuollakin käymään.

Eikös se ole ihan järjestelykysymys. Kannattaa ajaa Ahveniston radalla varman päälle, teräskaiteet eivät tunne armoa. Mutta jos Ahvenistolla oppii ajamaan, niin pärjää sitten missä vaan moottoriradalla.
Bin laden

Poissa Kurahousu

  • Sport jr.
  • *
  • Viestejä: 29
  • BMW K1200R, BMW G450X
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä
« Vastaus #9 : 25.05.16 - klo:21:21 »
Moro,
Jälleen olisi BMW MC kerhon vuorolle mahdollista päästä jäsenhintaan mukaan:

Vielä mahtuu lisää osallistujia. BMW Moottoripyöräkerhon järjestämä Ahveniston ajoharjoittelutapahtuma radalla ensi maanantaina 30.5.2016 klo 14:00 - 18:00 (rata-aika klo 15:00-18:00) Homman hinta on vain 25.- euroa. Laittakaahan ilmoittautumisia tulemaan osoitteeseen pekka.vuorelma@gmail.com. Ilmoittautumiseen mukaan nimi, pyörä ja rekisterinumero. Ei tarvitse välttämättä olla edes BMW kerhon jäsen ja voi ajaa muullakin kuin Bemarilla. Lisätietoja saa soittamalla puh 050 5768 480. Mukana myös koulutusosuus ensikertalaisille ja uusille vähän ajaneille motoristeille samaan hintaan.

Poissa hidas57

  • Not2Fast
  • ûber HP
  • *
  • Viestejä: 2356
  • K1200R Sport -07
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä, uusi mahdollisuus
« Vastaus #10 : 25.05.16 - klo:21:52 »
Yritän tulla paikalle, joskin japsiritsalla, kun bemari on huollossa. Vaikka ei pääsisi ajamaankaan, niin tulispa nähtyä.

Poissa hidas57

  • Not2Fast
  • ûber HP
  • *
  • Viestejä: 2356
  • K1200R Sport -07
Vs: BMW MC Kerhon ry:n Ahveniston ratapäivä, uusi mahdollisuus
« Vastaus #11 : 01.06.16 - klo:12:26 »
Kävin siis ajamassa ja voin suositella tapahtumaa. Seuraava on 12.6., tiedä sitten tuleeko vapaita paikkoja yleiseen jakoon. Hintahan on edullinen, jos vain pääsee melumittauksesta läpi.

Uusimmat viestit

K1600 GT ei inahdakaan, onko virtalukon pohjan vika mahdollinen? kirjoitti mp71
15.02.24 - klo:16:03

Onko mahdollisesti virtalukon pohja? kirjoitti KMC91011
09.02.24 - klo:10:49

Mp-näyttely -24 kirjoitti piiisiepe
09.01.24 - klo:10:55

BMW Sportbikes support-tour to PARIS.... kirjoitti mchuurre
09.01.24 - klo:10:52

1200gt ja bensamittari kirjoitti mp71
03.07.23 - klo:12:49

Keulan pallonivelet kirjoitti hopeanuoli59
25.05.23 - klo:11:24

Jarrunestesäiliö vuotaa kirjoitti KapteeniMahtava
24.05.23 - klo:08:27

Vaihdepoljin herkäksi ja tunnokkaaksi kirjoitti jukkis14
23.05.23 - klo:15:58

Tulppien momentti k1300s kirjoitti Bemujammu
22.05.23 - klo:19:47

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV:n kevään koulutapahtumat alkavat! kirjoitti macceS
28.04.23 - klo:10:43

K1200S ja abs-yksikön korjaus kirjoitti Jussipolo
06.03.23 - klo:10:38

Gessun kardaanitunnelin poraus, miten Ässän laita ? kirjoitti Jussipolo
09.02.23 - klo:20:25

K1300S kokemuksia ja korjausopasta kirjoitti Jussipolo
13.08.22 - klo:22:01

Kilkkeitä vesigessuun kirjoitti mek
23.06.22 - klo:08:33

Kaikki vaihteet ei näy näytöllä kirjoitti Jussipolo
03.06.22 - klo:11:19

Powered by EzPortal